VANHEMMAT UUTISET

8.8.2010 - Rovaniemi 7.8.2010

Kisat meni niin kuin pahoin pelättiin jo etukäteen. Lähtöpaikka ratkaisi sen, että keulaan eikä johtavan taaksekaan ollut tällä kertaa mahdollisuuksia. Kuolemanpaikka koitui nimensä veroiseksi ja Jojo ei viitsinyt yrittää tosissaan johtavan rinnalta. Vauhti oli hiljaista eikä ruuna syttynyt koko juoksun aikana tositoimiin.

Suunnitelmissa oli jo etukäteen, että Jojo jää Ivaloon lepo- ja lataustauolle. Palaamme kisoihin varmaan loppukuusta Harstadissa jossa on avoin mailin ryhmä. Jos paluu menee niin kuin suunnittelemme niin kilpailut jatkuvat siitä taas muutaman viikon ajan V75 lähdöissä. Pyrimme kilpailemaan Jojolla 5-6 kilpailun jaksoja ja välillä lataamme akut aina Ivalon korkean paikan leirillä.

Rapkin ja Phandora lähtevät viikolla Lammille josta ajamme muutaman lähdön kilpaa etelässä.

1.8.2010 - Joensuu V75 - 31.7.2010 

Jojo sai hyvän juoksun Joensuun ajossa mutta pari lähtöä aiemmin alkanut vesisade vei meiltä nyt menestymismahdollisuudet. Jojo on matalaravinen hevonen eikä menesty koskaan kun keli on huono. Voi olla, että vanha ruuna ei muutenkaan enää syty huonolla kelillä. Loppukaarteessa näytti vielä hyvältä ja Tapsa kääntelikin ruunan kolmannelle mutta normaalia loppuvetoa ei sitten enää tullutkaan. Juuri polttoainerahat kuitenkin saatiin ja tällä kertaa niihinkin on oltava tyytyväinen.

Tromssa 1.8.2010

Meidän piti startata Tromsön raveissa Norjassa Phandoralla ja Siennellä. Jostain kumman syystä Hippos ei kuitenkaan toimittanut tarvittavia tullipapereita emmekä näin ollen päässeet tullista Norjan puolelle. Sen lisäksi vielä Phandora karsittiin V75 lähdöstä Tromssan välistartin takia. Olen pyytänyt Hipposta selvittämään kenen virheestä tässä on kysymys ja jatkotoimenpiteet tehdään sitten kun saan selvityksen. Käsittääkseni meillä olisi tässä tapauksessa jopa oikeus jonkinlaiseen korvaukseen kun virhe on tapahtunut keskusjärjestössä.

Rovaniemi V75

Jojo starttaa seuraavaksi Rovaniemen V75 lähdössä jossa kylläkin meille sattui oikein huono lähtöpaikka. Siitä kai kuitenkin on ajettava. Rovaniemen jälkeen Jojo tuleekin kotitalliin lataamaan akkuja syksyn ja talven koitoksia varten. 

18.7.2010 - Kaustinen 17.7.2010

Teräsruunamme Jojo onnistui vihdoinkin saadessaan hyvän juoksun johtavan takana. Kova aika (1.12,2) ja hyvää ravia, erinomainen esitys. Tapsa lähti sen aikaa reippaasti, että sai paikan johtavan takana ja siinä olikin hyvä matkustaa koko matka. Lähdöt ovat Suurkilpailuissa sen verran tasokkaita, että lähtöpaikka ratkaisee jo aika paljon. Odotan mielenkiinnolla sitä päivää, kun Jojo saa radan yksi. Vauhti riittää ykkösradalta keulojen pitämiseen uskoakseni Suomessa ketä vastaan tahansa ja mailin matkalla ruunaa ei tarvitse pidellä ollenkaan. Lähdekorven Karin mukaan keulasta saa päästää löysin ohjin koko mailin matkan teräsruunalla ja silloin mennään kyllä tosi kovaa. 6000 euroa kaurarahaa lämmitti mieltä vaikkakin ruunan hieno esitys radalla oli henkilökohtaisesti minulle kaikista tärkein. Jojon terveydentila on paras mitä se on Suomessa ollut ja nyt vaan toivomme, että mitään ei ilmene tämän startin jälkeen. Rata oli hieman liian kova ja vauhti oli sen verran kovaa, että ongelmiakin voi tulla jos alamme ahnehtia. Starttaamme seuraavana Joensuu ajossa ja pyrimme pitämään starttivälin parin viikon mittaisena jotta terveys säilyisi. Jojo on nyt huippukunnossa ja Mikkelissä sopivassa seurassa ennätys paranee vielä varttuneessakin iässä.

29.6.2010

Kuukausi on vierähtänyt viime kirjoittelusta. On ollut huonoa tuuria ja välillä hyvääkin.

Pohjois-Norjasta Svanvikista 12.6. hevosemme saivat mukavasti matkarahat, Rapkin oli lähdössään 2., Sienne oli 2. ja Vincenz 3., saaliina n. 1000 euroa.

Seuraavana olikin Harstadin lähdöt 20.6. Phandoralla ja Rapkinilla. Phandora voitti lähtönsä näytöstyyliin mutta Rapkin ei saanut pitoa liukkaasta radasta. Mukavasti kuitenkin Phandora kuittasi 15 000 Nok ja sai paljon itseluottamusta.

Rovaniemeltä 26.6. odottelimme menestystä sekä Rapkinilta, että Phandoralta, mutta toisin kävi. Juoksut eivät onnistuneet ja molemmat hevoset pilasivat juoksunsa laukkoihin. Luulen tietäväni syyn mutta eipä sitä kannata paljon murehtia. Molemmat hevoset ovat sykkeiden mukaan huippukunnossa ja menestystä haemme uudestaan Sodankylän yöraveista 3.7., tällä kertaa Monte-lähdössä.

Sienne pääsi myös mukaan Sodankylään ja sieltä haemme ehjää juoksua ja yritämme totoon jotta pistesaldo vähän paranisi. Voittoon ei pyritä hampaat irvessä vaan pisteet ovat nyt tärkeämpiä.

Jojo Orly juoksi Kalajoella 26.2. ylivoimaisen voiton ja sai tärkeitä pisteitä V75 lähtöjä ajatellen. Seuraava startti Jojolla on Halsuan Miljoonaraveissa 4.7. ja sieltä odotamme kyllä menestystä vaikka lähtöpaikkojen suhteen Jojolla on ihan käsittämättömän huono tuuri. Todella nopeana lähtijänä takarivin paikka ei ole se mitä toivotaan mutta sieltäkin on ajettava kun kone on sinne paikan arponut.

Sodankylän jälkeen lähdemme hevosten kanssa etelän turneelle tukikohtaamme Lammille. Heinäkuu vierähtää siellä aika pitkälle mutta elokuussa tulemme taas pohjoiseen ja sitten Norjan Harstad kutsuu jo kovasti kilvanajoon heppojamme. Siellä on elokuussa meidän hevosille hyviä sarjoja koko kuukauden ajan.

Jos Jojo alkaa nyt menestyä niin kuin, käymme aina välillä ajamassa myös Ruotsin rahakkaammissa lähdöissä. 

24.5.2010

22.5. Tornio: Hiski suoritti koelähdön asiallisesti. Talven rekitreenin jäykkyys vieläkin hieman vaivaa ja lähtöön tuli laukkakin. Selvittiin kuitenkin aika pian raville ja sen jälkeen ajettiin vain tarvittavaa vauhtia johtohevosta peesaillen. Nyt muutama viikko teräviä vetoja suoralla niin Hiski mielestäni vielä pärjääkin sarjoissaan kesän aikana. 

Sienne juoksi myös hyväksyttävän startin. Koko ajan toista rataa ja volttiennätys jäi vain 0,2 sekunnin päähän. Tamma on hyvässä kunnossa ja oikein miellyttävä ajaa juuri nyt. Omaan piikkiinkin meni sen verran, että jätin puolilaput pois eikä ihan samaa painetta ollut ohjilla mitä Siennellä normaalisti on.

Hyvissä olosuhteissa nappaamme kengät pois ja laitamme laput niin kyllä tuosta ajasta vielä sekunti, puolitoistakin lohkeaa. Silloin meidän pitäisi jo pärjäillä näissä sarjoissa jonkin aikaa. 

28.5: V75 - Turku ja Auran Ajo.

Jojo ja Rapkin starttaavat Turun V75 lähdöissä. 

Jojolle tämä aloitus voi tulla vähän aikaisin eikä odotukset ole kovin korkealla.mutta jostainhan on aloitettava kun kauden päätähtäin alkaa olla jo kohta käsillä. 

Rapkinin pitäisi olla ihan kohta parhaimmillaan mutta nyt lähtö näyttää kovalta. Hullulta tuntuu mutta juuri nyt Hopeadivari menee kovempaa kuin Kultadivari.

Rahasijaa odotellaan kun juoksu vaan onnistuu, totoon on kuitenkin vaikeaa.

19.5.2010 - Rovaniemi 16.5.

Sienne oli hyvä ja parempaankin oli mahdollisuuksia. Kiri alkoi vähän liian myöhään ja maali tuli aikaisin vastaan. Tamma oli oikein hyvä ja jatkossa varmasti vielä parantaa jonkin verran.

Vincenz sai huonon lähdön mutta juoksi kuitenkin hyvän juoksun. Tapsa uskoo Vinskin vielä parantavan joten eiköhän silläkin pärjäillä kohtapuoleen.

Hiski laukkasi lähtöön ja jäi puoli sekuntia koelähtörajasta. 

12.5.2010 - Rovaniemen ravit 9.5. ja 16.5. sekä tulevia startteja

Huonosti meni Rovaniemellä, kun Hiski laukkasi heti lähtöön. Hiskillä on nyt vähän reilun puoleisesti intoa kun paikat alkavat aueta talvitreenin jälkeen. Valjastusvirheen piikkiin tuo lähtö meni, kun kieliside jäi pois eikä Hiski antanut siksi laukkaa alas.

Vinski alkaa esittää jo hyviä otteita. Vielä Vinski vähän puutui lopussa mutta eiköhän jo tulevana sunnuntaina menekin paremmin. Rovaniemellä ajetaan koelähtö tulevana sunnuntaina ja sen jälkeen ilmoitetaan Hiski Norjan Svanvikiin 29.5. jossa aloitamme ilmeisesti myös Herculeksen kilpailu-uran. Phandora varmaan kokeilee myös siellä voimiaan ja voipa olla, että Siennekin pääsee Norjan reissulle mukaan.

Ivalossa olemme nyt aloittaneet hiittivalmennuksen säännöllisesti ja uskon, että kunhan kuukausi vaihtuu niin hevosemme ovat lentokunnossa. Rapkin ja Jojo menevät porukassa hiittiä ja kyllä hevoset tuntuvat erittäin hyvältä. Rapkin starttaa varmaan seuraavaksi Kokemäellä 5.6. jossa sillä on ihan nappisarja. Ruunahan on stayer tyyppinen hevonen joten sarjamääritys ei paremmin voisi sopia. Jos Phandora on hyvä Svanvikissa niin sillä jatkamme kilpailemista myös Kokemäellä. Jos kaikki menee parhain päin niin Jojoa tarjoamme suoraan Turun V75 kierrokselle Auran Ajoon. 

Menemme kuun vaihteessa tukikohtaamme Lammille hevostemme kanssa kilpailukiertueelle. Sieltä kierrämme raveja jonkin aikaa jos menestystä tulee. Jos huonosti menee niin tulemme takaisin nuolemaan haavojamme ja treenaamaan lisää Ivalon maisemiin.

3.5.2010

Cassie varsoi tammavarsan Juliano Starista vapun kunniaksi.
Varsa ja tamma voivat hyvin. Kohta tallissamme alkaa olla suhteellisen kovasukuisia siitostammoja ihan riittävästi.
Pannaan tilaukseen ensi kevääksi oripoikia Pine Chipistä sekä Leeann Laureltonilta että Cassielta.

31.4.2010

Oulu karsi Rapkinin V75 lähdöstä käyttämällä villiä korttia.
Niin paljon minua tämä harmittaa, kun olemme valmistelleet hevostani nimenomaan tähän starttiin paljon, että en enää ilmoita hevosiani Ouluun karsittavaksi. Samalla lopetan kaikki ennakkomaksullisten kilpailuiden maksut varsojeni osalta. Ehkä saan mielenrauhani palautettua näin, muuta merkitystähän tällä ei ole.

Ei ole ihan helppoa harrastaa raviurheilua Ivalon korkeudella muutenkaan ja tällaisten asioiden takia päätin hankkia etelästä itselleni maatilan jonne siirrän koko hevostoiminnan. Siellä hevoset pääsevät mukaan kun niin kuin pisteet edellyttävät ja ravimatkat ovat keskimäärin 5-10 kertaa lyhempiä kuin Ivalosta.

Kiitän Oulun ravirataa siitä, että nyt sain pitkään harkitsemani päätöksen tehtyä. Ehkä tämä koituu meidänkin ravitoiminnan eduksi pitkällä tähtäimellä.

25.4.2010 - Harstad 

Harstadissa Rapkinin lähdössä oli hurjaa menoa. Takasuoralla kolaroitiin ja mekin saimme siinä osamme. Rapkin laukkasi kun eteen pysähtyi hevonen ja meidän kärryt menivät edelläajavan kärryjen yli. Tulipahan katsottua Harstadin rataa vähän aikaa yläilmoista mutta toista kertaa en halua enää sitä tehdä. Ruuna paikkasi tilanteessa tulleen lauka ihan kiitettävällä loppuvedolla ja ehti vielä rahoille. Vahvasti jäi sellainen tunne, että Rapkin olisi voittanut lähdön yläpystyyn ilman tuota kolaria. Ruuna oli tosi paineissaan kun otin sitä ulos kolmannesta sisältä ja lopun tuollaisista asemista se olisi tullut lentämällä. No, jäi nyt paineita seuraavalle kerralle ja se onkin sitten V75 startti Oulussa, jos mukaan päästään. Matkaseurana ollut Åbo Princess teki kaiken oikein ja oli maalissa toinen tienaten 7000 Nok

21.4.2010

Hevoset olivat ihan hyviä Oulussa mutta hiittaamattomuus näkyi vielä Rapkinin otteissa. Sinänsä Rapkin meni kovan ajan ja parantaa nyt selvästi seuraaviin startteihin. Harstadissa sunnuntaina sen pitäisi mielestäni olla jo totossa kun henget on nyt auki. Vastus on siellä tällä kertaa harvinaisen kova, kun samassa lähdössä on lähes kaiken Pohjois-Norjassa voittanut Face the Enemy.

Sienne oli oikeinkin hyvä mutta juoksu meni huonosti. Yritin kuolemanpaikkahevosen taakse mutta tila oli vähän ahdas enkä halunnut häiritä toista valjakkoa. Sen jälkeen tamma juoksi kolmatta rataa kolme kaarretta ja siihen meillä meni totosija. Normaalijuoksulla Sienne olisi ollut 3.- 4. ja olin erittäin tyytyväinen sen juoksuun. Valitettavasti välistartin takia Sienne karsittiin Harstadista ja seuraava startti ajetaankin ilmeisesti Rovaniemellä.

Harvoin tuollaisten sijoitusten jälkeen olen ollut näin tyytyväinen hevosiin ja uskoa riittää seuraaviin startteihin.

18.4.2010

Aloittelemme kilpailukautta hieman epävarmoissa tunnelmissa. Hevosia ei ole ehkä liikuteltu tarpeeksi huonojen kelien vuoksi ja varsinkin hiitit ovat jääneet liian vähälle. 

Hiskin Ilo jää pois Oulusta lievän kuumeen takia.

Starttaamme kuitenkin Oulussa Rapkinilla ja Siennellä joka oli oikein hyvä koelähdössä. Siennellä saattaa olla mahdollisuudet vaikka vähän pärjätäkin. Rapkin on terve nyt ja parantaa varmaan muutaman startin jälkeen. Oulun lähtö tuli liian aikaisin ja se ajetaan varovasti prepare starttina Harstadia ajatellen jossa ruuna on viivalla sunnuntaina 25.4. Sienne on myöskin Harstadissa ja sieltä on jo lupa odottaa hyvääkin sijoitusta.

Jojo Orly odottelee kuivia kelejä mutta ehkä jo Rovaniemellä aloittelemme silläkin. 

Phandora ja Hercules valmistautuvat vielä kuukauden päivät aloitusta.

2.4.2010 - HUHTIKUU 2010

Huhtikuu alkoi kostealla kelillä. Plus asteita ja märkää lunta, hieman auringonpaistettakin. Hevosilla alkaa talvikarva lähteä.
Työkiireet hotellilla helpottavat ja on aika keskittyä kilpailutoimintaan. Hevosia on treenailtu koko talvi ja tänään 

Hiskin Ilo vetää viimeisiä ranskalaisia rekiretkellä. Peruskunnon pitäisi nyt olla kohdillaan. Tänäänkin Hiski teki töitä aamu kymmenestä iltapäivään klo 16.00 asti. Toki välillä oli odottelua tunnin verran kun turistiryhmä vaihtui. Nyt meillä on sitten näytön paikka kun alamme viritellä Hiskiä radalle.

Sienneä yritin ilmoittaa Ouluun mutta muuttuneet säännöt tekivät minulle tepposet. Tauko oli venähtänyt yli 8 kuukauden mittaiseksi ja koelähtö odottaa. Sienne on valmistautunut kilpailuihin viime aikoina Tossavaisen Erkin luona Permantokoskella.

Jojo Orlyyn uskon vahvasti mutta ruunalle matchataan nyt lähdöt niin, että turhia startteja ei ajeta. Aina kun Jojo tulee viivalle, sillä pitää olla todellinen mahdollisuus menestyä. Harvoin hevosmies onnistuu saamaan talliinsa niin miellyttävää ja kovaluokkaista hevosta kun Jojo on. Jo se, että tällainen ruuna on tallissa lämmittää aidosti hevosmiehen mieltä vaikka sillä ei koskaan kilpailtasikaan. Mutta Jojollahan kilpaillaan ja saadaan elää monta ainutlaatuista hetkeä sen kanssa. 

Phandoralla aloitan kelien parannuttua, tamman pitäisi olla ihan ykköskunnossa vaikka heti starttiin.

Hercules ja Rapkin valmentautuvat edelleen Ivalossa. Rapkin on oikein hyvän oloinen ja kilpailut odottavat sitä ihan pikapuoliin. Sarjoja katselen nyt aika tarkasti, kun Ivalosta asti ei kannata terveisiä lähteä hakemaan. 

Varsamme Club Nord Express ja Suvin Pulssi siirtyivät keskiviikkona 31.3. Marko Taittosen talliin treeniin. Lohtajalla alkaa astutuskausi ja siellä tarvittiin tallitilaa tammoille.

Cassie Laurelton odottelee Lohtajalla Juliano Starilaista.
Leeann Laurelton ostettiin tallin siitostammakantaa vahvistamaan. Sekä Cassie, että Leeann siemennetään Pine Chipillä.

Club Nord Royal (Andover Hall - Cassie Laurelton) siirtynee kohtapuoleen Tanskaan tai Ranskaan vuodeksi. Valmennus aloitetaan syksyllä ja talvi menee etelän mailla.

4.2.2010 - Ivalo

Aurinko alkaa jo paistella Ivalossa ja treenikelitkin ovat olleet viime aikoina hyvät. Pakkanen pysyttelee kohtuullisissa lukemissa ja luntakin on nyt metsäteillä puolisääreen joten eipä kelit tästä merkittävästi voi parantua. Hevoset tuntuvat virkeiltä ja muutenkin mieli on korkealla ravikauden alkua odotellessa.

Phandora on rauhoittunut aivan oleellisesti ja onkin nyt helppo lenkitettävä. Tänäänkin tamma käveli lumihangessa ja myös polannetiellä jarrukärryn kanssa lähes puolet matkasta. Mukava on nyt laitella Pantsua kun löysin vihdoin punaisen langan treeneihin. Uskon, että rauhoittuminen johtuu omenakuolaimen käytöstä. Aiemmin tamma painoi julmasti ohjille eikä tehokkaasta rauhallisesta treenistä tahtonut tulla mitään. Paikat vain jumittuivat ja startissa tuli laukkoja liian jäykkyyden takia. Meno on nyt letkeää ja vauhdin hiitissäkin saan säätää mieleisekseni. Phandora menee nyt hiitit yleensä 1.40 vauhtia 2000m ja 3000m matkoja vaihdelle. Joskus päästetään pala matkaa lujaa ja intoa kyllä löytyy vaikka vauhdin saa kyllä tarvittaessa poiskin. Tuntuu kaikenkaikkiaan erittäin mielenkiintoiselta mennä radalle keväällä.

Hercules jatkaa varmalla, hyvällä tyylillään ja vauhti on paljon kovempaa mittarin mukaan mitä kärryille tuntuu. Kummalta vähän tuntuu kun Herculeksen 1.40 vauhti jarrukärrylläkin on sille kuin helppoa hölkkää. Muilla hevosillamme ajaessani ne tekevät tosissaan jo töitä tuossa vauhdissa ja se tuntuu kärryilläkin mutta Hercules vain ”laskettee” menemään ihan niin kuin se ei vielä yrittäisi ollenkaan. Vertailupohjana on kuitenkin mielestäni kovia hevosia kuten esim Jojo Orly, Rapkin jne. Saa nähdä saanko tuon tyylin sille vietyä myös radalle mutta jos saan niin sitten kyllä kärryillä hymyilyttää.

Rapkin treenaa hyvin ilman mitään ongelmia ja tuntuu virkeältä. Varmaan aloitamme sillä jo Rovaniemellä helmikuussa ja sen jälkeen tähtäimessä on Norjan ja Ruotsin lähdöt. Hopeadivari on tällä hetkellä niin kovatasoinen Suomessa, että parempia sijoituksia varmaan saa Bodenista ja Harstadista ja ne ovat vielä vähän lähempänäkin.

Jojo Orlya ajan nyt kärryillä ja olen opettanut sitäkin omenakuolaimelle. Ensimmäisen kerran kokeillessani meillä oli vähän tapahtumia reissussa mutta kyllä me ollaan asioista nyt sovittu ja Jojo alkaa totella hellääkin kuolainta. Kädet olivat ensimmäisillä kerroilla ihan muusina mutta nyt ajo sujuu vähän samoin kun Phandorallakin. Mukava se vain on, kun kärryjen edessä on HEVONEN eikä mikään ruunan rupukka. Nyt uskon treenien vaikuttavan paremmin kun olemme jo päässeet ajamaan kevein ohjin normaalivauhtisia lenkkejä. Jojo suostuu jo kävelemäänkin pätkän, ei vielä kuitenkaan pitkästi. Jojolla lähden kokeilemaan muutaman startin itse etelässä varmaan maaliskuussa kunhan saan varmuuden sen päivän kunnosta. Terveydentilahan Jojolla on ollut yllättävän hyvä koko ajan eikä starttitauko ole johtunut ollenkaan jaloista. Halusin nyt katsoa yhden talven lumitreenin ja sen vaikutuksen Jojolle. Jos onnistumme niin Jojohan pärjää Suomessa missä porukassa tahansa luokkansa puolesta.

Hiskin Ilo jatkaa rekivetoa vaihdellen Pulssin kanssa ja loppuviikko on annettu tammalle tarvittavaa lepoaikaa. Viime reisulla minusta näytti, että Hiski tarvitsee muutaman vapaapäivän palauttelua. Intoa olisi tammalla mennä välillä kovaakin mutta rekipeleillä annamme sen mennä vain muutaman sadan metrin pätkiä reipasta. Innostus vain kasvaa päivä päivältä ja eiköhän maaliskuussa jo tulla kevyin kärryin radallekin.

17.1.2010 - Ivalo

Mukavaa kun pakkaset ovat hellittäneet ja päästään normaaliin valmennusrytmiin. Tänään ajettiin Rapkinilla ja Herculeksella peruslenkkiä. Hercules on aikuistunut kovasti ja ravaa kuin kello kovassakin vauhdissa.

Tuntui, että meneepä Rapkin sitten vaikka kuinka kovaa, Hercules seurailee tyynesti mukana aivan kuin tämä olisi jokapäiväistä hommaa. Tyyli on kerrassaan hienoa ja laukkaa ei tunnu olevan liikevarastossa ollenkaan. Ajamme 10km pitkää lenkkiä vielä toistaiseksi 140-150 sykkeillä ja aina mennessä ja tullessa parin kilometrin pätkän reipasta. Tämä ohjelma tuntuu sopivan hyvin molemmille ja paine vaan kasvaa ohjilla päivä päivältä. Ensi viikolla aloitamme vetosarjat jäällä pari kertaa viikossa ja sitten olemmekin valmiit joskus helmikuun lopulla aloittamaan startit.

Jojo ja Phandora ovat ratsastusvalmennuksessa. Molemmat ovat pirteitä ja Jojolla tähtään helmikuussa V75 lähtöihin paremmalla onnella. Kokeilen yhden startin itse alkuun niin pääsen jotenkin paremmin selville mistä homma kiikasti syksyllä. Jojo saa nyt vain ratsastusta jäällä ja välipäivät tarhaa.

Phandoralla alamme myös vetosarjat jäällä Herculeksen ja Rapkinin kanssa ja tähtäin starttiin on Helmikuussa. Tamma on oikein rauhallinen ja pirteä joten eiköhän homma ala vihdoin onnistua kunhan tulemme radalle. Lahjoja tammalla on paljon parempaan mitä se on vielä näyttänyt.

Hiskin Ilo jatkaa rekitreeniä varmaan maaliskuun loppuun asti ja sitten katsotaan tulleeko meillä edestäpäin kun tulemme radalle. Luotto tammaan talvitreenin jälkeen on aika kova, kun se viime kesänä valmentamattomana näytti jo vauhtivarojaan. Varmaa on, että ennätys muuttuu aika paljon mutta pärjääminen on sitten aina niin monesta kiinni. 

15.1.2010 - Lohtaja

Kävin Lohtajalla katsomassa varsojamme ja samalla ajoinkin niitä radalla. Oikein mukavalta tuntuivat molemmat. CN Express on isoliikkeinen hevonen ja ravaa uljaasti pää pystyssä kuten emänsäkin. Kärryillä kyllä tuntee, että jokainen potku vie oikeasti eteenpäin ja tuntuu siltä, että tämä varsa vielä joskus pääsee kovaa. Kokoakin oripojalle tulee näillä näkymin jopa enemmän kuin emällensä. Phandorakin on iso hevonen joten koosta homma ei jää kiinni. Arvioisin, että ori tulee olemaan aikuisena 165-167 korkea ja oikein pystypäinen joten näyttävä hevonen se on kärryjen edessä.

Suvin Pulssi osaa myös ravata ja pelaa hyvin ohjille. Oikein mieluisa oripoika on tämäkin ja varmasti siitä tulee tallin lemmikki. Tosi hienosti käyttäytyvä varsa. 

12.1.2010 - Grosbois (Pariisi)

Mukava oli käydä katselemassa Pariisissa miten siellä hevosia valmennetaan. Minulla pisti erityisesti silmään se, että siellä ajetaan hevosilla huomattavasti hiljempaa harjoitukset kuin meillä.

Hiitit ajetaan tietysti kellon kanssa samalla tavalla mutta välipäivät liikuttelu on hyvin hidasvauhtista hölkkää eikä edes pitkäaikaista. Sellainen tuli tunne, että näin kokeilen minäkin pudottaa vauhtia välipäiville ainakin kesällä kilpailuaikana. Perustreenin ajan vanhan kaavan mukaan mutta sen jälkeen varmasti vähennän ajoa välipäivinä. Saa nähdä meneekö ihan pieleen ensi kesänä ravihommat.

4.1.2010 - HYVÄÄ UUTTA VUOTTA

Vuosi 2010 aloitettiin reippailla pakkaskeleillä.

Hevoset tulivat Orimattilasta kotiin ja Jojo tulee nyt saamaan lumitreeniä kuukauden, kaksi. Palaamme radalle vasta kun tiedän ruunan olevan kunnossa ja valmis kilpailuihin. Toivottavasti tauko ei mene kovin pitkäksi ja pääsisimme vielä radalle ennen kuin kaikki kultadivarin parhaat palaavat talvitauolta.

Hercules suorittikin tyylikkäästi opetuslähdön Tonin valmentaman ja ajamana josta suuri kiitos Orimattilaan. Kävin heti Ivalojoen jäällä ajamassa testit ja kova luotto hevoseen ai ainakaan yhtään vähentynyt. Oripoika pelaa kuin kello ja vauhtiakin oli etelän reissulla tullut lisää. Koelähtö ajetaan varmaan jo alkuvuodesta kunhan Rovaniemi aloittaa kilpailukauden. Tässä vaiheessa tämä tuntuu parhaalta varsalta mitä minulla on kasvanut. Ravi on ylihelppoa ja rentoa ja ohjastuntuma hevoseen aivan ihanteellinen. 

Rapkinin jalka näyttää taas hyvältä ja olen senkin suhteen aika toiveikas. Paineita on, kun en ole uskaltanut paljon ruunalla päästellä tuon jalan oireilun takia Harstadin voiton jälkeen.

Vincenz sai vielä uuden mahdollisuuden Sodankylässä Hietasen Tapanin käsissä. Uskon, että Tapsa pärjäilee ruunalla jonkin verran kauden aikana, kun hänellä on mahdollisuus keskittyä vain yhteen hevoseen. Vincenzin pärjääminen on aika pienestä kiinni ja vauhtiahan ruunalla on vaikka muille jakaa. Tasainen ja rauhallinen valmentaminen varmasti antavat vielä Vincenzillekin mahdollisuuden näyttää luokkansa.

Phandora tulee myös starttiin varmaan jo Rovaniemen avauksessa ja sitten teemme päätöksiä tamman suhteen.

Sienne saa vuoden varsaloman ja palaa sen jälkeen radalle.

Varsat Lohtajalla (Club Nord Express ja Suvin Pulssi) ovat perusvalmennuksessa ja tulevat keväällä kotiin. 

Cassie Laurelton odottelee varsaa syntyväksi keväällä Juliano Starista ja astutetaan joko Love You:lla tai Andover Hallilla uudestaan.

Club Nord Royal (Andover Hall-Cassie Laurelton) on pihatossa Lohtajalla ja tulee kotiin syksyllä.

Pulssi ja Hiskin Ilo vetävät Hotelli Ivalon asiakkaita koko talven jonka jälkeen Hiskin Ilo palaa kovassa kunnossa tositoimiin radalle. Pulssille on ollut jonkin verran kysyntää orimarkkinoilla ja astutamme sillä muutaman tamman taas ensi kesänä.